Graniittia kovempi Mähönen

Aloitteiden tekijä ja riskinottaja

43-vuotias Timo Mähönen on elämänsä vedossa. Monien onnistuneiden näyttelyiden, hankkeiden ja projektien jälkeen hän muuttaa toimintastrategioitaan ja palaa perinteisen maalauksen pariin. ”Tottahan toki”, kuva- ja yhteisötaiteilija Timo Mähönen vastaa naurahtaen kysymykseen, onko ”tyhjäkäynti” kulttuurisektorilla ja taiteessa Kaakkoissuomalaisesta näkövinkkelistä katsottuna nyt ohi. ”Taiteilijana pyrin elämään tätä hetkeä. Työskentelyni on hektistä, muttei stressaavaa. Täytyy myöntää, että olen itsekin taiteen ja kulttuuritapahtumien suurkuluttaja” Mähöstä kuvaavat erittäin hyvin sanat leppoisa, huumorintajuinen ja kohtelias. Kollegat ja kulttuuritoimihenkilöt voivat toki kuvata miestä myös muillakin adjektiiveilla. Mähönen on asiallinen, pyyteetön ja rehellinen. ”Taiteilijoiden asiat ovat tämän armottoman markkinatalouden puristuksessa vain huonontuneet. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Miksi prosenttiperiaatetta rakennuskohteissa ei noudateta, varsinkaan täällä maakuntatasolla. Kaupunkien ja kuntien taideostomäärärahoja leikataan kaiken aikaa. Kotkan kokoisessa kaupungissa pitäisi olla taidemuseo ja tietenkin pitäisi olla myös johdonmukainen ja järkevä ammattitaiteilijakuntaa kunnioittava taidepolitiikka. Jos taiteilijat ovat, kuten niin usein korulauseissa, yhteiskunnan tärkeä voimavara, innovaatioperustan kehittäjiä ja sosiaalisen toiminnan resursseja, niin miksei heitä näy enempää poliittisessa ja sosiaalisessa päätöksenteossa. Ja sitä paitsi taiteilijoita koulutetaan liikaa määrällisesti. Taidekenttä on aivan sekaisin. Herätkää taiteilijat.” Mähönen on aikojen saatossa ajautunut usein kritiikin kohteeksi ja mutapaineihin erilaisten poliittisten intohimojen värittämässä taidekentässä. Ja selviytynyt. ” I´m still standing”, hän letkauttaa. Karhulassa syntynyt taiteen moniottelija tuntee kokemuksesta kaikki kulttuuritoiminnan ja taide-elämän lieveilmiöt ja metkut.

Sensitiivisyys ja tunneäly

Kulttuurisektorilla ja taiteissa on tapahtunut 80-luvun alusta näihin päiviin valtavasti. Niin sanotut ”hullut vuodet” 80-90-luvun taiteessa muodostivat talouskuplan ohella myös taidemarkkinakuplan, josta sitten syöksyttiin lamaan ja ”jalustoille nostettujen tähtitaiteilijoiden” elintaso romahti. Taidemarkkinat olivat vielä pitkään halvaantuneet. Mähönen on tohtinut tehdä toisin kuin taiteilijaystävänsä ja kollegansa. Lama-Suomessa Mähönen vähensi kuvallista tuotantoaan ja siirtyi opetustehtäviin. Laman ollessa syvimmillään 1992-1994 Timo Mähönen vaihtoi taas strategiaansa ja perusti ystäviensä kanssa legendaarisen Taideahtaajat-ryhmän. Mähösen visio oli, että onnistumisen elämykset ja mahdollinen taidemyynti tulee muusta kuin pelkästään öljyvärimaalauksesta ja muualta kuin Suomesta. Mähönen on osannut arvioida oikein suomalaisten halun ja kyvyn ostaa taidetta. Mähösen mukaan on tärkeää säilyttää tempo ja herkkyys rytminvaihdoksiin. ”Kyky reagoida alan uusiin haasteisiin on tärkeää. Maailma muuttuu nopeasti ja vain muutos on pysyvää” Herkkyys on tärkeää hankkeiden ja prosessien hallitsemisessa ja johtamisessa. ”Johtaminen ja koordinointi eivät voi olla etäjohtamista ja etäkoordinointia. Olen nähnyt aika usein hyvienkin projektien päättymisen täydelliseen epäonnistumiseen ja kaaokseen ja se johtuu lähes aina siitä, että suunnittelun ja toiminnan tekevät eri tahot. Suunnittelu ja toiminta täytyy suorittaa samassa tasossa. Mikään organisaatio ei kestä sitä, että toiminnoissa on päällekkäisyyttä ja läpinäkyvyys puuttuu eli sitä, että kukaan ei tiedä mitä tässä oikein tehdään, millä aikataululla, kenen kanssa ja mikä tärkeintä: Miksi?”

Motivaatio ja kunnianhimo

Suomessa ja muuallakin on jo pitkään ollut trendinä yltiöpäinen nuoruudenpalvonta puhuttaessa yhteiskunnallisista toimijoista ja eritoten taiteilijoista. Ikärasismi on todellisuutta ja pian lähestytään eettisesti ja moraalisesti arveluttavia tasoja. Tästä huolimatta motivaatiota Mähösellä on riittämiin. ”Mikäli kykenee itse uusiutumaan, oppimaan ja kehittymään, kokemus on miellyttävä positiivinen asia. Osaa kyseenalaistaa ja kyseenalaistaa kyseenalaistetun, tehdä tarvittavia kysymyksiä, innovoida, varioida ja epäillä. Työnteon mielekkyys kasvaa ja halu aina parempaan lopputulokseen. Taiteilija, joka ei uusiudu saattaa olla kehityksen jarruna ja tukoksena, uusiutumisen ja uudistusten esteenä. Uusiutuminen ei saa kuitenkaan olla absoluuttinen itseisarvo”, sanoo Mähönen.

Tarmokkuus ja vireys

"Kun ihminen vanhenee henkinen ja fyysinen tarmokkuus alkavat eriytyä. nuoremmilla ne ovat, useimmiten, yhtä aikaa huipussaan. Jossakin vaiheessa näitä eroja vain alkaa tupsahdella. Tämä vaikuttaa suoraan työsuorituksiin ja –prosesseihin, koska yksilöt ja työryhmätkään eivät kykene kaikkea ennakoimaan. Ikä katkeroittaa ja puuduttaa helposti myös mielen, mikäli asenne oppimiseen ei ole kunnossa." "Työskentely taiteen saralla on haasteellista ja raskasta ja se vaatii meiltä taiteilijoilta jatkuvaa opiskelua ja nöyrää oppimishalua. Koska opittavaa on koko ajan enemmän on vain oltava tarpeeksi utelias ja tiedonjanoinen, jottei tilanne muodostuisi liian ahdistavaksi. Boheemitaiteilijoiden aika on ohi, niin surullista kuin se ehkä onkin. Psyykkinen ja fyysinen toimintavireys on pystyttävä pitämään korkealla tasolla. ”Informaatiota tulvii ulkoa ja sisältä. Visuaalinen ja kirjallinen pyörre pyörii alati kiihtyvällä vauhdilla. Haasteet ja panokset kovenevat. Näitä asioita voi mietiskellä patikka- ja kalastusretkillä tai vaikkapa painoja nostellen ja pyöräillen”, Mähönen kertoo. Ajattelu ja pohdiskelu tarkoittaa usein croquis-piirrosten ja luonnosten tekoa sekä projektiaihioiden suunnittelua ja käsikirjoittamista. ”Viikonloppuisin keinutuolissa istuessani silittelen kissojani, juon yrttiteetä ja pelailen mahjongia. Luonnostelen havaintojani tästä maailmasta, niin sisäisestä kuin ulkoisestakin, ja kirjoittelen jatkuvasti ideoista ja asioista, joita sitten maanantaiaamuisin ryhdyn työstämään.” "Kyseenalaistaa ja kyseenalaistaa kyseenalaistetun, tehdä tarvittavia kysymyksiä, innovoida, varioida ja epäillä. Työnteon mielekkyys kasvaa ja halu aina parempaan lopputulokseen. Taiteilija, joka ei uusiudu saattaa olla kehityksen jarruna ja tukoksena, uusiutumisen ja uudistusten esteenä. Uusiutuminen ei saa kuitenkaan olla absoluuttinen itseisarvo”, sanoo Mähönen.

Kokemus

”Se luo ja antaa lisää näköaloja”, Mähönen sanoo ja jatkaa, että ”ehkäpä asioita tarkastelee pidemmällä aikaperspektiivillä ja poimii esille laajempia taide-elämään ja kulttuuritoimintoihin liittyviä trendejä”, ”Jotkuthan pystyvät tekemään saman ilman kokemustakin. Ei siinä mitään, aika hioo ja tasoittaa” , hän sanoo lakonisesti. ”Sanoin useita vuosia sitten, että menestys riippuu riskinottokyvystä ja paljolti myös sattumasta”, Mähönen sanoo kohottaen kulmakarvojaan ja tuumailee edelleen. ”Kun modernismi tuli taiteeseen suuri osa ihmisistä putosi kärryiltä ja nyt tänä postmodernina aikakautena, jota elämme, ne vähätkin taideyleisöt joita vielä oli, ovat eksyneet taiteen ja populaarikulttuurin hyper- ja cybermarketteihin. Muuan seikka on huvittanut minua ja ihmetyttänyt jo pitkään on taiteilijoiden tapa lähetellä näyttelykutsuja toisilleen. Minkä ihmeen takia? Kohderyhmä tuntuu väärältä. Minulta ei yksikään taiteilija ole koskaan ostanut taideteosta. Enkä minäkään osta kollegan teosta. Käyn yleensä niissä näyttelyissä, joihin en ole saanut kutsua”.

Ruumiinkulttuuri

Asioiden ja ideoiden prosessointi ja muokkaaminen sujuvat kuva- ja yhteisötaiteilijalta hänelle rakkaiden urheilullisten harrastusten parista tai oikeammin niiden myötävaikutuksella. Esimerkiksi pyöräillen ja vaihtelevissa maastoissa kävellen. ”Lento- ja sulkapalloilu olivat pitkään mukana kuvioissa, mutta nykyisin paahdan menemään Koivulan kankahilla ja sorateillä." ”Niin tavattomalta kuin se kuulostaakin, minulle liikunta on hyvin tärkeää. Eläkemaksuja täytyy kartuttaa eikä päinvastoin”, letkauttaa Mähönen karjalaisella huumorillaan.